CUISINE

Ihanat joulucroissantit

Joululeipomiset startattu!

Meillä alkaa pipareiden ja torttujen teko joka vuosi siinä joulukuun ensimmäisellä viikolla, mutta nyt otettiin pieni varaslähtö. Olen tässä hiljattain törmännyt kaikenlaisiin ihaniin joulutorttuvariaatioihin lehdissä ja netissä, mutta oma suosikkini on edelleen perinteinen tähtitorttu, tosin luumuhillon sijaan omena-kanelimarmeladilla. Torttuihin voi laittaa kaikenlaista hilloa ja muuta makeaa, ja nykyinen hitti taitaakin olla esimerkiksi vihreät kuulat ja muut joulunamit piparin muotoon leivottujen torttujen sisällä. Mutta itse päätin tänä vuonna kokeilla jotain ruokaisampaa versiota ja myös ”ruokaisammassa muodossa”. Mitäs muutakaan siis kuin niin sanottuja joulucroissantteja!

Muutama suolaisempi torttutäyte leivontaohjeissa on tämänhetkisten trendien joukossa kuulostanut erityisen hyvältä, mutta ykkössijan vei kyllä vuohenjuusto-viikunahillotäyte. Tavanomaisesti tätäkin täytettä on taiteltu tähden muotoisen taikinan sisälle, mutta rullailu tuntui omiin sormiin tällä kertaa hasukemmalta. Vuohenjuusto-viikunahillo croissanteilla siis mentiin tämän vuoden ensimmäisten joululeivonnaisten kanssa. Alla sinullekin tämä maailman nopein ja helpoin resepti!

Tarvitset:

Lehtitaikinalevyjä

1 kananmunan

Vuohenjuustolevitettä

Viikunahilloa

viikunahillo

Tee näin:

  • Kauli lehtitaikinalevy litteämmäksi ja suuremmaksi, n. 15 x 25 cm suorakaiteen muotoiseksi levyksi
  • Leikkaa levy sitten kahdeksi kolmioksi (kahdesta vastakkaisesta kulmasta)
  • Levitä molempien kolmioiden päälle ensin viikunahilloa ja sitten vuohenjuustolevitettä parin mm paksuudella. Vältä levittämästä ihan kolmion reunoihin asti
  • Rullaa kolmio leveästä päästä / kannasta aloittaen rullaksi ja paina varovasti kolmion terävä loppupää rullaan, jotta se ei aukea paistettaessa
  • Nipistä vielä rullan päät tiiviiksi ja taita niitä hieman sisäänpäin rullan sisään
  • Voitele rullat raa’alla munalla
  • Paista n. 12 min 225 asteessa uunin keskitasolla
  • Voit siivilöidä jäähtyneiden croissanttien päälle koristeeksi tomusokeria koristeeksi

Nauti kuuman kaakaon tai glögin kanssa. Ah, mikä joulufiilis!

Yliylihuomenna on jo joulukuu (whaaat) ja kalenteriluukkujen availu alkaa! Toivottavasti saadaan pian lunta tänne eteläänkin…

vuohenjuustoviikunacroissantit

3 Comments

Vastaa käyttäjälle Pamsu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

EN FI