ABOUT,  HOME

Ensimmäinen kuukausi blogia takana

Siitä on noin kuukausi kun painoin ”julkaise”. Ja niin uskaltauduin julkaisemaan blogini ja sen noin 10 siinä vaiheessa kirjoittamaani juttua. Blogin kirjoittaminen oli minulle vielä reilu kuukausi sitten täysin uusi juttu, enkä ollut mitenkään säännöllisesti lukenut aiemmin muidenkaan blogeja. Silloin tällöin saatoin lukea blogikirjoituksia sieltä sun täältä, mutta en ollut minkään tietyn blogin vakiolukija eli seuraaja. Kun aloin kirjoittamaan omaa blogiani, niin siinä vaiheessa kyllä lähdin opiskelemaan pro-bloggaajien tapaa kirjoittaa, luoda sisältöä ja herättää kiinnostusta lukijoissaan. Suomessa tuntuu olevan ihan mielettömiä bloggareita ja todella ihania blogeja. Ihailen eri bloggaajien erilaisia kirjoitustyylejä ja kuinka he vuodesta toiseen ja julkaisu julkaisulta keksivät aina vain mielenkiintoista sisältöä.

Oman blogini idea lähti oikeastaan siitä, että halusin opetella tekemään nettisivut – DIY:tä sekin. Blogin kirjoittaminen oli joskus käynyt mielessä, mutten koskaan antanut ajatukselle sen enempää huomiota. Nyt kuitenkin, kun halusin oppia jotain uutta, siis sen nettisivujen teon, siihen täydellisimmältä aiheelta sopi oma blogi. Myös blogin aiheelle oli vain yksi vaihtoehto – tee se itse-projektit ja siihen kylkeen aasialainen keittiö. Muoti-idoliksi minusta ei olisi, ei sitten millään. Ei myöskään ruokabloggaajaksi, sillä kokkaaminen noin yleisesti ei ole vahvin alueeni. Fitness ei mahdu jokapäiväiseen arkeeni, ja yleisestä elämänyyliblogista saattaisi minulta aiheet loppua kesken. Autotallissa nikkarointi, esineiden ja huonekalujen korjaaminen ja uudistaminen sekä remontoiminen tosin ovat aina olleet lähellä sydäntä ja niitä kohtaan on edelleen sataprosenttinen palo.

wall paper

Aasialaisen ruoan laitto ja etenkin se syömisvaihe ovat todella nautinnollista puuhaa. Itämaisilla mausteilla kokkaaminen tuntuu myös minun tyyliini luontevammalta ja helpommalta kuin länsimaiseen ruokaan sopiva maustekavalkadi. Aasialaiset juurenikin ovat suoneet minulle elämän mittaisen tutustumisen intialaiseen ja kaakkois-Aasialaiseen keittiöön ja sen rajattomaan makumaailmaan. Mausteinen ja tulinen ruoka miellyttävät omia makunystyröitäni enemmän kuin suomalainen suola-pippuriseos ja löydän näiden mausteiden kanssa oman luovan itseni paremmin kuin miedompia, länsimaisia ruokia tehdessäni. Jätän siis länkkärikeittiön sen paremmin osaaville ja niitä osaajiahan riittää!

Olen bloggaamisen myötä ollut innokkaampi kirjoittamaan blogijuttuja ja lukemaan muiden blogeja, sekä opiskelemaan ylipäänsä tätä bloggauksen ihmeellistä maailmaa enemmän kuin aluksi osasin kuvitellakaan. Pitkiä iltoja ja sitä myöten lyhyitä yöunia, roikkuvia silmäpusseja ja kaaosta keittiössä on kyllä menneeseen kuukauteen mahtunut, mutta joka hetki on ollut tämän uuden harrastuksen väärti. Blogin julkaisun jälkeen on ollut jopa entistä enemmän intoa ja motivaatiota nikkaroida ja luoda uusia koristeita ja huonekaluja sekä kokeilla uusia reseptejä keittiössä. 

Vastaanotto blogilleni on ollut todella iloinen ja suuri yllätys, sillä ensimmäinen kuukausi oli seuraamieni tilastojen  perusteella todella hyvä kuukausi lukijamäärän ja blogin suosion puolesta. Moni on kertomansa mukaan kokeillut heille itselleen uusia reseptejä ja päässyt rakentelemaan koteihinsa helppotekoisia koristeita ja huonekaluja.  Ihanaa, että niin moni teistä on löytänyt itselleen jotain mielenkiintoista jutuistani. Kiitos siis kaikki te lukijat ja tsempparit, teitä on ollut ilo kuunnella ja seurailla! 

Erityisen kiitollinen olen teille konkari-kirjoittajille, jotka olette jakaneet netissä aivan mahtavia vinkkejää aloitteleville blogikirjoittajille. Bloggaamiselle ja omasta blogista unelmoiville löytyy useita todella hyviä ohjeita, tärppejä ja jopa kokonaisia blogeja somesta ja netistä. Lueskelin niitä läpi ennen kuin lähdin kirjoittamaan omaani ja kaduttaakin hieman, etten ottanut ylös kaikkia näitä sivustoja, joista löysin tärkeitä pointteja ja neuvoja. Niitä tosiaan oli ainakin parisenkymmentä. Haluan ja toivon voivani kuitenkin auttaa jotain uutta innokasta tai aloittelevaa bloggaria tai blogista haaveilevaa, ja siksipä kirjoitan pian omista vinkeistäni tuoreille blogikirjoittajille. 

Processed with MOLDIV

Tässä syksyn mittaan lisäilen DIY Feelsiin askartelu-, puutyö- ja kunnostusprojekteja. Juttua on tulossa muun muassa vaatenauloista, vanhan TV-kaapin kunnostuksesta, erikoisemmasta hiekkalaatikosta, vaaterekistä ja joulukoristeista. Uusia reseptejäkin tulee pitkä litania. Erilaiset intialaiset leivät, keitot ja pastejat ovat jo to do-listalla. Ehkä kehittelen tänne jotain jouluista herkkua myös!

Olisi ihana kuulla myös sinun ideoistasi! Tuleeko mieleen jotakin kivaa askarreltavaa syksyksi tai jouluksi? Entä jotain puutöitä, koristeita tai huonekaluja? Tai erikoisempia aasialaisia ruokia, joille toivoisit helppoja reseptejä? Laita ihmeessä tähän alle kommenttikenttään tai someen (linkit sivun alaosassa) ehdotuksesi, niin pyrin toteuttamaan kaikki ihanat ideat, joihin vain rahkeeni riittävät.

Ihanaa alkanutta syksyä! Palaan taas pian uusilla aiheilla!

niityllä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

EN FI