DECO,  HOME,  KIDS

Vauvanhuoneen viimeistelyä

dream catcher for baby

Meidän perheen pienimmän huone saatiin viimein valmiiksi. Tai no oikeastaan huone oli jo valmis ja siellä ei sinänsä ollut mitään välttämätöntä kunnostettavaa, mutta halusin huoneeseen hieman lämpöä ja kotoisempaa tunnelmaa. Aiemmin huoneen seinät olivat kokonaan valkoiset. En ollut ehtinyt laittaa vielä tauluja seinille tai muutenkaan sisustaa huonetta, mutta löysin sattumalta K-raudasta kesällä alesta nämä valko-harmaat salmiakkikuvioiset tapetit ja ne oli heti saatava mukaan. Näin tämän kuosin heti koristamassa juniorimme huoneen seinää. Sen myötä myös sain aikaiseksi myös viimeistellä huoneen valmiiksi. Vai voiko vauvan huone koskaan olla valmis?

Tämä oli ensimmäinen kerta kun tapetoin. Siis ensimmäinen kerta ikinä. Kyllähän ne hikikarpalot hieman puski otsalle, mutta remonttireiska-puolisoni neuvoi ja auttoi minut alkuun ja lopulta koko tämä tapetointihomma tuntui helpolta ja paljon vaivattomammalta, kuin maalaaminen. Tapetti tuo myös mielestäni enemmän lämpöä tilaan kuin pelkkä maali.

En uppoudu tässä jutussa nyt yhtään tämän syvemmälle tapetoinnin saloihin, koska siinä osa-alueessa olen aivan amatööri, mutta pidän kuitenkin nyt pienen esittelykierroksen pienimmän perheenjäsenemme päivitettyyn kammariin.

baby's bed
dreamcatcher

Meidän vauvan huoneen valopilkku ja ehdottomasti arvokkain esine, on yli sata vuotta suvussa kulkenut lastensänky. Täyspuinen, jonkun kaukaisen sukulaisen, kenties iso-iso-iso-isän, tekemä sukukalleus on nyt suvun vauvalla numero 19. Uskomatonta ajatella, että niin monta pientä ihmistä on tuossa nukkunut ensimmäiset elinkuukautensa. Liikuttavaa…

Unisiepparit, niin trendikkäitä kun ne ovatkin tässä muutaman vuoden ollet, ovat mielestäni ihania esineitä. Uskon niiden olevan myös paljon enemmän kuin vain koristeita. Niiden alkuperähän juontaa juurensa intiaaneihin ja heidän uskomuksiinsa suojella vauvojaan ja lapsiaan. Jo he siis ripustivat unisieppareita vauvojensa sänkyjen yläpuolelle suojeluksen symbolina. Tämän kuvassa olevan unisiepparin on tehnyt eräs perheemme tärkeistä tädeistä. Myös pieni virkattu viltti vauvan sängyssä on itse tehty – lapsemme kummitädin käsialaa.

kids walls

Taulunkehykset, tuolle erikoisen kokoiselle julisteelle, riippuhylly sekä vaatenaulat, nikkaroin meidän pikkuselle itse. Kehysidea lähti siitä, etten löytänyt mistään erikoisen kokoisia (50 x 80 cm) kehyksiä julisteelle. Puiset riippuhylly ja vaatenaulat tuntuivat ihanan lämpimiltä elementeiltä seinälle. Ohjeet näiden tekoon löydät blogista alla olevien linkkien takaa. Pian taas lisää juttua lastenhuoneista ja kalusteista!

baby's room

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

EN FI