
Boom, mikä butter chicken!

Tässä on helppo resepti, joka ei ole pettänyt ketään. Ei kertaakaan! Tästä butter chickenistä, eli suomalaisittain, intialaisesta voikanasta on tullut oma vakiotarjottavani, kun kokkailen ystävillemme ja vieraillemme. Ja tähän mennessä kaikki, siis kaikki, ovat rakastaneet tätä (apua, kuulostaapa kerskuilulta, haha)! Sitä taidetaan sanoa, että suurella kerman ja voin määrällä onnistuu ruoka kuin ruoka. Se on kyllä totta, mutta kyllä tähän kastikkeeseen muutama muukin aines tarvitaan vaikka aikamoinen kaloripommi onkin.

Onkohan olemassa yhtäkään intialaista ruokaa, pääruokaa, johon ei tulisi valkosipulia ja sipulia? Aasialaisessa keittiössä näihin perusraaka-aineisiin kuuluu lisäksi inkivääri. Nämä ”ensimmäiset kolme” ainesta paistetaan aina ensimmäisenä ja tämän kolmikon päälle aletaan sitten rakentamaan ruokaa. Butter chickenissä soseutettu sipuliseos tuo myös ihanasti paksuutta kermakastikkeeseen. Muut raaka-aineet, jotka todella tekevät tämän ruoan ovat tandooritahna, garam masala-mausteseos sekä juurikin kerma. Löysin tämän oman reseptini inspiraation ja pohjan kansainväliseltä reseptisivustolta. Mutta kuten aina, kaikki reseptit hieman muovautuvat käsissäni ja saavat yleensä vahvemmat mausteet ja usein hieman enemmän myös tulisuutta… ja suolaa. Iik! Tässä kuitenkin melko mieto versio butter chickenistä normaalilla suolamäärällä.

Tarvitset:
1 ison sipulin
4 valkosipulinkynttä
50g voita (kevyempään versioon öljyä)
400 tomaattimurskaa
6dl kuohukermaa
1,5 tl cayennepippuria
2 tl garam masalaa
2,5 tl suolaa
500-600g kanaa (fileetä)
3 rkl öljyä
2rkl tandooritahnaa
Tee näin:
- Laita uuni lämpenemään 200 c:een
- Pilko kanafileet n. 2×3 cm suikaleiksi ja marinoi ne öljyllä ja tandooritahnalla. Jätä kulhoon marinoitumaan
- Käytä kuoritut ja lohkotut sipulit ja valkosipulinkynnet blenderissä, niin, että niistä tulee todella hienoa murskaa
- Kuullota sipuliseosta kattilassa n. 30 g:ssa voita
- Käytä sitten tomaattimurska blenderissä ja blendaa tasaiseksi soseeksi
- Lisää kuullotettun sipuliseoksen sekaan soseutettu tomaattimurska, kerma, loppu voi sekä muut mausteet. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 30 min
- Levitä marinoituneet kananpalat pellille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla 15 min
- Lisää lopuksi paistetut kanat kastikkeeseen ja anna kiehua vielä 5 min
- Tarjoile naan-leivän tai riisin sekä raita-kastikkeen kanssa
Vinkkejä:
- Jos haluat tehdä butter chickenistä kasvisversion, vaihda kana esim. tofukuutioihin tai Mifu-paloihin
- Jos haluat makeutta ja pehmeyttä kastikkeelle, lisää joukkoon muiden mausteiden kanssa muutama kokonainen kardemumman siemen




You May Also Like

Super helppo sahi paneer
elokuu 25, 2020
10 minuutin kookoskeksit
joulukuu 23, 2020
9 Comments
Pamsu
Oisko sulla taskussa joku hyvä raitakastike resepti?
admin
On toki, Pamsu! Laitan pian blogiin mun ihan ykkös lempireseptin 🤩👍🏼
Mikko
Menee viikonloppuna testiin 😊
admin
JESSS! Kerrohan miten onnistui?! 🙂
Hannele
Oi ihanalta näyttää ja kuulostaa, pitää testata! 🙂 Ja muakin kiinnostaa raita-resepti 👍
admin
Laitan ehdottomasti raita-reseptiä tulemaan pian 😍💕
Pingback:
Pingback:
Pingback: