DECO,  DECOR,  DECOR,  KIDS

Kuun vaiheet-viiri

Löysin taas hiljattain ihanan seinäkoristemallin Pintereististä, enkä voinut vastustaa, oli pakko tehdä siitä oma versio. Pinterestin malleissa tätä kuun vaiheita muotoileva viiri oli sijoitettu sekä lasten- että makuuhuoneeseen ja se tuntui sopivan oikeastaan minne vaan kotiin. Todella neutraali, mutta myös hieman leikkisä koriste. Tykkään!

Kaikki luontoa, avaruutta, yliluonnollisuutta tai hallitsemattomuutta kuvastava on aina viehättänyt minua itseäni. Kotiamme koristavat niin kasvit, luonnonmateriaaleista tehdyt koristeet kuin erilaisia uskontoja ja filosofioitakin symboloivat kuvat tai esineet. Muistoja meille tärkeiltä ihmisiltä sekä eri maista ympäri maailmaa on kertynyt ja kertyy  tiestysti tästä eteenpäinkin, vaikka melko minimalistista koristelua harastammekin. Itsetehdyt  koristeet tuntuvat nekin usein ainakin jonkun aikaa tärkeiltä ja merkityksellisiltä, ja niitä on tietysti myös hauska väkerrellä. Ja kun tietää, että jonkun ”taideteoksen” osaa tehdä, ei sen antaminen eteenpäin, rikkoutuminen tai poisheittäminenkään tunnu niin kipeältä, sillä aina voi tehdä uuden. 

Tämä kuun vaihteet-viiri menee varmasti ihan ensin jonkun lapsista huoneeseen. Katsotaan sitten minne se lopulta päätyy ja missä se ehkä välillä käy koristamassa seiniä.

kuu-unisieppari

Tarvitset:

Mustaa kartonkia

Pyöreän muotin (esim. kuohuviinilasi)

Mustaa narua

Ohuen puisen kepin

Liimaa

moon pennant tools

Tee näin:

  • Piirrä lyijykynällä, kuohuviinilasin pohjaa mallina käyttäen, ympyröitä mustaan kartonkiin
  • Leikkaa sitten ympyrät irti kartongista ja muotoile ja leikkaa niistä erimuotoisia kuun vaiheita – jokaista muotoa 4 kpl, paitsi täysikuun muotoa 2 kpl
  • Poraa puutikkuun tasaisin välein 7 pientä narun mentävää reikää
  • Pujota jokaisesta reiästä melko pitkä narunpätkä (mallaa pituudet kuvan mallin mukaisesti)
  • Sido ensin narun yläpäät yhteen yhdeksi nipuksi
  • Solmi jokaiseen naruun puukepin juureen, kepin alapuolelle pari solmua, jotta lanka ei pääse nousemaan
  • Mittaa kaikkien narujen alaosat mallin mukaisesti eripituisiksi – keskimmäinen naru pisimpänä
  • Kun olet tarkistanut narujen pituuden, leikkaa narut ja liimaa kunkin narun päähän kaikki kuun muodot ja muotojen päälle niitä vastaavat samanmuotoiset kopiot (naru siis jää kahden samanmuotoisen kartonkipalan väliin)  
  • Kannattaa mallata koko asetelma, ennen narujen leikkaamista lopulliseen pituuteen

Voit vielä tehdä ylänarujen päistä pienen ripustus lenkin koristeelle. Jos haluat tehdä koristeeseen sopivan puutapin  ripustamista varten, ohjeet löydät täältä: näppärät vaatenaulat.

Kuun vaiheiden sijaan seinäriipukseen voi tietysti kehitellä muitakin kuvioita tai muotoja. Eri väristä lankaa tai puukeppiä voi käyttää ja pahvin sijaan erilaisia roikkuvia muotoja voi tehdä vaikka mistä muustakin materiaalista: puusta, kankaasta, paperista, jne. Tällaisen seinäkoristeen askartelevat helposti lapsetkin. Reikien poraamisen sijaan narut voi sitoa tai kierittää puukepin ympärille niin ei tarvitse välttämättä käyttää poraa tai muita työkaluja.

Ehkä meilläkin askarrellaan seuraavaksi jokin jouluaiheinen seinäkoriste tällaiseen tyyliin. Ihanaa, kohta se joulu jo onkin!

moon catcher

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

EN FI